Ohita navigaatio

Hyvää Maailman Opettajien päivää!

Tänään vietetään Maailman Opettajien Päivää (MOP). Päivän tarkoitus on muistuttaa opetus- ja kasvatustyön tärkeydestä muuttuvassa maailmassa. Päivää vietetään maailmanlaajuisesti vuosittain 5. lokakuuta.

Vuonna 2019 Maailman opettajien päivänä juhlitaan nuoria opettajia teemalla ”Young teacher: the future of the profession”. Pyrkimyksenä on tehdä opettajan työ yhä houkuttelevammaksi ja kiinnittää nuoret opettajat ammattiinsa. Opetustyötä tekevät opettajat tekevätkin koko yhteiskunnan kannalta merkittävää työtä varmistamalla yhdenvertaiset oppimismahdollisuudet kaikille lapsille.

– Hyvin koulutettu, työlleen omistautunut opettaja on koulutusjärjestelmän keskeinen voimavara. Tähän suomalainen koulutusjärjestelmä nojaa vahvasti,  totesi myös presidentti Tarja Halonen kaksi viikkoa sitten järjestetyillä Lastentarhanopettajapäivillä Lahdessa.

Tulevaisuuden opettajia ovat Oulun yliopistossa varhaiskasvatuksen opettajiksi toisella vuosikurssilla opiskelevat Samuli, Jali-Matti, Sini, Sohvi, Veera, Henna ja Reetta. He toteavat, että varhaiskasvatuksen opettajuudessa parasta on vaikuttamisen mahdollisuus ihmisen tärkeimpinä kehityksen vuosina. – Työ on monipuolista ja siinä pystyy kehittämään ja haastamaan itseään jatkuvasti. Lisäksi varhaiskasvatuksen opettajana saamme käyttää luovuutta, ideoida ja toteuttaa monipuolista toimintaa. Positiivisten tulosten huomaaminen on erittäin palkitsevaa ja antoisaa. Lasten vuoksi tätä työtä tehdään, he toteavat.

Erittäin hyvää Maailman opettajien päivää kaikille opettajille!

 

 

 

 

 

 

 

Unescon Maailman opettajien päivä teemasivuille pääset tästä

Tapahtumat

Yhdistyksemme