Ohita navigaatio

Maailman paras työyhteisö on minun asiani

Kun varhaiskasvatuksen toimintavuosi käynnistyy elokuussa, moni työyksikkö ja -tiimi on uuden alun edessä. Samalla tavalla kuin lapsiryhmässä käydään syksyisin lasten kanssa läpi säännöt, meidän aikuisten tulisi palauttaa mieliin hyvän työyhteisön tavoitteet, päivittää menetelmät niiden saavuttamiseksi ja tehdä yhteiset sopimukset tulevalle toimintakaudelle.

Usein, kun keskustelen työntekijöideni kanssa työhyvinvoinnista, keskustelu alkaa työkykyyn ja fyysiseen kuntoon liittyvillä asioilla. Tämän jälkeen keskusteluun nousee myös henkistä hyvinvointia tukevat asiat, kuten perhe, ystävät, kulttuuri ja muut harrastukset. Ne kaikki ovat tärkeitä asioita ja ovat osa työhyvinvointia. Itse koen kuitenkin, että työhyvinvointiin vaikuttavat asiat ovat laajempia ja menevät melko syvällekin työntekijän ihon alle.

Jokainen, joka on joskus työskennellyt tai työskentelee esimiestehtävässä, saa jossain kohtaa työuraansa luokseen työntekijän, jonka työhyvinvointi on vaakalaudalla. Hänellä saattaa olla tavallista enemmän sairauspoissaoloja ja hänen kynnyksensä jäädä pois töistä on matala. Hän ei innostu kehittämisestä ja saattaa helposti vastustaa kaikkea uudistusta. Työpahoinvoiva työntekijä ei ehkä halua vapaa-ajallaan edes tervehtiä työtovereitaan kylän raiteilla tavatessa. Oireita on monia ja toisaalta niitä voi olla vain vähän. Yksi on kuitenkin omalla esimiesurallani pitänyt joka kerta paikkaansa. Oma työpahoinvointi on heikosti tunnustettavissa tai sitä ei havaitse eikä siitä ainakaan keskustella kenenkään kanssa, etenkään oman esimiehen.

Aloitin tänä syksynä 14. työvuoden varhaiskasvatuksen kentällä, ja vaikka ajanjakso on vielä melkoisen lyhyt ihmisen työuralla, olen saanut mahdollisuuden työskennellä monessa erilaisessa tehtävässä. Olen työskennellyt lastentarhanopettajana eri-ikäisten lasten ryhmissä ja suurimman osan lastentarhanopettajan urastani työskentelin myös vuorohoidossa. Tämän jälkeen olen toiminut päiväkodinjohtajana, varhaiskasvatuksen asiakaspalvelupäällikkönä ja nyt työskentelen varhaiskasvatusjohtajana. Tänä aikana olen vaihtanut useasti työyksikköä ja -tiimiä. Olen saanut mahdollisuuden työskennellä myös luottamusmiehenä, jolloin työyhteisöni poikkesi hyvinkin paljon perinteistä päiväkodin työyhteisöstä. Jokainen esimieheni, jokainen asiakaskohtaaminen, jokainen työtoverini ja jokainen työtiimini ovat vahvistaneet minussa ajatusta siitä, mikä parhaiten edistää työhyvinvointiani. Se olen minä itse.

Kun työskennellään ihmisten kanssa ja etenkin, kun työtä tehdään tiimeissä tai työparin kanssa, on tärkeää, että molemmat ovat samaa mieltä siitä, mikä on päämäärää. Tavat ja keinot, jolla tavoitteeseen päästään voi olla erilaiset, mutta suunnan täytyy olla yhteinen. Ainoa tapa, jolla tämä saavutetaan, on vuorovaikutus.

Onnistumisen tärkein palikka on vuorovaikutus

Vuorovaikutus on kahden tai useamman ihmisen välistä vastavuoroista kommunikaatiota ja se on enemmän kuin puhutut tai kirjoitetut sanat. Se on kaikkea sitä, millä tavalla olemme toisten ihmisten kanssa. Eleet, ilmeet, äänenpaino, katse ja kosketus ovat läsnä vuorovaikutuksessa. Kuvittele tilanne, jossa kävelet esimiehesi työhuoneeseen. Jos hänen työpisteensä on sijoitettu niin, että hänen selkänsä on ovelle päin ja hän ei käänny tuolillaan keskustellakseen kanssasi, minkälaisen kuvan tämä sinulle luo. Jos aamulla töihin tullessasi työtoverisi ei tervehdi sinua, vaan kääntää katseensa lattiaan teidän kohdatessa päiväkodin käytävällä, tunnetko olevasi tervetullut töihin?

Jokaisella meillä on joskus huonoja päiviä ja edellä kuvattuja tilanteita varmasti pääsee tapahtumaan, vaikka niin ei olisi tarkoituskaan. Se, mikä näissä tilanteissa nousee merkitykselliseksi, on vuorovaikutus. Jos siis esimiehesi ei toistuvasti nosta katsettaan tietokoneen näppäimistöstä, jätätkö asian siihen vai otatko sen puheeksi? Teetkö oletuksen, että esimiehesi ei ole kiinnostunut työstäsi tai asiastasi? Uskallan väittää, että kun asiat jätetään keskustelematta eli vuorovaikutus lakkaa toimimasta, ei voi tietää, mitä toinen ajattelee.  Jos luulee tietävänsä tai olettaa asioita, lopputuloksena voi olla iso väärinkäsitys. Kaikissa ihmissuhteissa, myös työpaikalla on tärkeää, että kykenee ilmaisemaan itseään, uskaltaa kertoa omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Tämän lisäksi tarvitaan myös taitoa kuunnella ja kuulla toisia.

Vaikka ajattelenkin niin, että vuorovaikutuksen onnistumisessa tärkein palikka on jokainen itse, en kiellä sitä, etteikö työhyvinvointi ole koko työyhteisön asia ja sen johtaminen ole nimenomaan esimiesten tehtävä. Esimiehen on huolehdittava siitä, että jokainen yksilö voi työssään hyvin, ja että työolosuhteet ja työn teon edellytykset ovat kohdillaan. Kun työntekijä voi hyvin työssään, hän on motivoitunut ja vastuuntuntoinen. Hän tuntee työnsä tavoitteet ja kokee itsensä tarpeelliseksi. Hän kehittää omaa osaamistaan ja hyödyntää työssään omia vahvuuksiaan. Hyvinvoivalla työntekijällä on tunne siitä, että hänen työtään arvostetaan ja hän saa siitä riittävästi palautetta. Tällöin hän myös kokee työssään riittävästi itsenäisyyttä, mutta kuitenkin yhteenkuuluvuutta. Ennen kaikkea hyvinvoiva työntekijä innostuu työstään ja kokee onnistumisen tunteita ajoittaisista epäonnistumisista huolimatta. Jos näissä jossakin alkaa vaakalauta keikkua, on esimiehellä jo vähän kiire. Sen sijaan, että hän tekisi oletuksia tai antaisi ajan kulua, hänen tulisi puuttua asiaan, jotta yksittäisen työntekijän työhyvinvointi ei vaarannu ja sitä kautta vaikuta negatiivisesti koko työyhteisön työhyvinvointiin.

Kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa viime keväänä, tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistui leijonien kultajuhlaan. Minulle jäi hänen puheessaan erityisesti mieleen kohta, jossa hän viittasi erään joukkueessa pelanneen kiekkoilijan tv-haastatteluun. Haastattelussa toimittaja oli kysynyt pelaajalta, mitkä asiat vaikuttivat hänen mielestään suomen kiekkomenestykseen. Pelaaja vastasi, että joukkueessa ja jäällä hänellä oli ollut semmoinen tunne, että jokainen hänen joukkotoverinsa halusi, että nimenomaan hän menestyy ja pelaa hyvin. Niinistö kehui, että jos joukkue on täynnä pelaajia, jotka ajattelevat näin, se on joukkue isolla J:llä. En olisi itse osannut tiivistää asiaa paremmin.

Seuraavan kerran, kun työtoverisi huikkaa sinulle oven raossa, saako hän häiritä hetken, mieti hetki. Sen sijaan, että vastaat vain myöntävästi, vastaa hänelle: Et häiritse ollenkaan. Käy peremmälle! Seuraavan kerran, kun sade ja pimeys olisivat houkuttaneet jäämään sänkyyn, pistä paremmaksi. Sen sijaan, että toivottaisit töihin tullessasi: ”Huomenta”, nosta äänen sävysi astetta korkeammalle ja toivota: ”Hyvää huomenta!” Kun työviikkosi päättyy kiireen ja epäonnistuneen oloisena, nappaa työkaverisi kainaloon ja sano: ”Hyvin se meni! Ensi viikolla paremmin!” Ne ovat pieniä asioita, mutta antaa kuvan siitä, miten omaa toimintaa muokkaamalla voi vaikuttaa koko työyhteisön työhyvinvointiin. Uskallan väittää, että juurikin pienillä asioilla on merkitystä. Silloin, kun on kyseessä pienten lasten kasvatus ja opetus, on ensiarvoisen tärkeää, että opet, hoitajat, avustajat, esimiehet ja kaikki, jotka olemme mukana tekemässä laadukasta varhaiskasvatusta, voimme työssämme hyvin. Minulla ja meillä on merkityksemme.

Sanna Satosaari

Varhaiskasvatusjohtaja

Uurainen

Varhaiskasvatuksen Opettajien Liiton hallituksen jäsen

Varhaiskasvatuksen Opettajien Liiton viestintätyöryhmän jäsen

Tapahtumat

Yhdistyksemme