Ohita navigaatio

Intomielellä - juhlakirjassa kuuluu Lastentarhanopettajaliiton jäsenistön ja eri toimijoiden ääni

Tämä viikko on erityisen hohdokas viettää Lastentarhanopettajaliiton sata vuotista -juhlaa julkaisemalla liiton juhlakirja. Alkuviikolla oli kevätpäivän tasaus. Olemme menossa kohti valoisia ja pitkiä päiviä. Olemme myös tiukasti menossa myös kohti vaalikevättä. Vaalien myötä puhetta ja kannanottoja riittänee myös varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta, opettajuudesta ja ehkäpä vielä päivähoidostakin. Toivotaan, että kevään valon myötä tulee vahvaa myönteisyyttä myös varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kehittämiseen ja opettajan aseman vahvistamiseen ja selkiyttämiseen.

Lastentarhanopettajaliitto on viettänyt varhaiskasvatuspäivää jo 30 vuotta.

Tällä viikolla vietettiin Valtakunnallista varhaiskasvatuspäivää. Päivän vietto käynnistyi vuonna 1988, kun vietimme Lastentarhatyö sata vuotta -juhlaa. Tuolloin Lastentarhanopettajaliitto oli kehottanut kaikkia paikallisyhdistyksiään ja päiväkotejaan kutsumaan kuntapäättäjiä ja erityisesti paikallisia radio- ja lehtitoimittajia kyläilemään päiväkodeissa. Tarkoituksena oli esitellä päiväkotien ja opettajien työtä tiedotusvälineiden kautta suurelle yleisölle.

Tuolloin, vuonna 1988, tuo lastentarhanopettajien tiedotuskampanja oli onnistunut. Lastentarhanopettajat kaikkialla, ympäri maata, olivat ryhtyneet toimiin hurjalla intomielellä. Päivähoito päivä muuttui pian varhaiskasvatuspäiväksi ja näinä 30 vuotena tavat ja keinot viettää varhaiskasvatuspäivää, on ollut aina erilainen. Lähtökohtana on kuitenkin aina ollut tuoda esille laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitystä, vaikuttavuutta ja lastentarhanopettajan, varhaiskasvatuksen opettajan työtä.

Tänään varhaiskasvatuksen merkityksestä on laajasti tutkimusta. Silti vielä vuonna 2015 eduskunnassa käytettiin seuraavanlainen puheenvuoro:

”… Varhaiskasvatus ja päivähoito, miksi sitä kutsutaankaan, että jos sieltä olisi pois, niin jäisikö joku sivistyksellinen aukko niille lapsille. Sehän on kuitenkin lähinnä leikkiä ja yhdessäoloa.”

Kyseinen puheenvuoro osoittaa, että Varhaiskasvatuspäivän vietolle ja laadukkaan varhaiskasvatuksen merkityksen, vaikuttavuuden, tuloksellisuuden esiin tuomiselle on yhä tilausta.

Intomielellä- kirja on kuvaus päivähoito- ja varhaiskasvatusjärjestelmän rakentamisen historiasta.

Lastentarhanopettajaliiton juhlakirjan nimi on – Intomielellä. Se kuvaa oivasti liiton työtä ja historiaa. Mutta se on vahva osa myös päivähoidon ja varhaiskasvatuksen historiaa. Kirjan nimi voisi olla joko hikeä, kyyneliä ja tuskainen taival tai vain taistelumme. Mutta tämä viimeksi mainittu nimi on käytetty jo, eikä niin hyvissä merkeissä. Monet asiat ovat vaatineet sinnikästä työtä, uskallusta ja rohkeutta ja intomieltä- periksi ei anneta.

Lastentarhanopettajaliiton juhlakirjalla on vahva panostus jäsenistön ja eri toimijoiden, Lastentarhanopettajaliitossa työskennelleiden ja luottamustoimissa toimijoiden äänillä. Kirjaan on koottu haastatteluja ja muistelmia ja tarinoita. Nämä tarinat ja kertomukset ovat subjektiivisia näkemyksiä, kuten aina. Juhlakirja kuvaa rohkeutta, toivoa ja uskoa. Eteenpäin on menty, vaikka olosuhteet ovat olleet joskus mitkä ovat. Jokainen tarina ja kertomus pitää sitoa aikaan ja aikakauteen. Tämän päivän tiedolla moni asia, vanhakin asia ja päätös näyttää erilaiselta. Päätökset ja tapahtumat on tehty kuitenkin omassa ajassaan.

Lastentarhanopettajaliiton menestystarinaa ovat siivittäneet ensimmäisen puheenjohtajan lausumat sanat: Yksimielisyys isoissa asioissa, vapaus pienissä, kaikessa rakkaus.

Intomielellä kirjan ja Lastentarhanopettajaliiton toiminta perustuu taas ajatukseen: aina lasten ja aina lastentarhanopettajan puolella.

Lastentarhanopettajien ja Lastentarhanopettajaliiton yhteinen historia.

Suomessa on toteutettu pedagogista lastentarhatyötä, varhaiskasvatusta 130 vuotta ja lastentarhanopettajia on koulutettu 127 vuotta. Lastentarhanopettajaliiton perustajat, etunenässä Elisabeth Alander ja Hanna Rothman olivat tulenkantaja-naisia. He perustivat Suomeen ensimmäisen kansanlastentarhan ja suomalaisen lastentarhanopettajakoulutuksen.

Käteeni sattui joitakin vuosia sitten erään Lastentarhanopettajaliiton jäsenyhdistyksen kokousmuistio vuosikymmenien takaa. Siihen oli kirjattu seuraavasti: Oli syyskuun pimenevä ilta. Niin me lastentarhanopettajat nousimme linja-autoon ja yli puolituntia linja-autossa istuttuamme jäimme pois kauniin metsän reunalle. Kävelimme illan hämärissä pimeää metsäpolkua pitkin alueelle, jossa oli kaunis rivi taloja. Kun saavuimme Marjatan kotiin, meitä oli vastassa lämmin tuulahdus ja ihana leivonnaisten tuoksu. Pöytä oli katettu sinivalkoisin kukkasin ja kahviliinoin. Marjatta oli tehnyt pöytään tarjottavaksi monenlaisia herkkuja.

Muistiossa on lopuksi todettu lyhyesti, että kokouksen lopuksi keskustelimme lastentarhojen tilanteesta. Edellä kerrottu kuvaa hyvin lastentarhanopettajia ja lastentarhanopettajien järjestöllisiä ensimmäisiä askeleita, intomieltä, jolla työtä on yritetty tehdä. Kuvaus korostaa myös esteettisyyttä ja kauneutta jotka ovat olleet lastentarhanopettajille työssään tärkeitä. Toisaalta, se kertoo järjestötoiminnasta sen, että vuosikymmeniä Lastentarhanopettajaliiton työn painopistenä on ollut lastentarhatyön ja varhaiskasvatuksen kehittäminen. Opettajan aseman parantaminen on ollut aina mukana toiminnassa, mutta sitä ei aluksi selkeästi kirjattu ja siitä ei ole vallan rohkeasti puhuttu.

Lastentarhanopettajaliiton tehtävä on alusta alkaen ollut kirkas. Kokousmuistioon on vuonna 1907, kun lastentarhanopettajat pitivät ensimmäisiä kokouksiaan, siis yli 10 vuotta ennen järjestön perustamista, on kirjattu: lastentarhanopettajia huolettivat kasvavat lapsiryhmät ja vähäiset opettajavoimat.

Voidaankin kysyä, että onko mikään sadassa vuodessa muuttunut? Lastentarhanopettajia huolestuttaa vähäiset opettajavoimat ja suurenevat lapsiryhmät.

Sataan vuoteen mahtuu myös taisteluja. Lastentarhanopettajakoulutuksen vakinaistamisesta yliopistoon taisteltiin 25 vuotta. Vuodet pitävät sisällään kirjelmiä, lausuntoja, kannanottoja ja mielenosoituksia. Oli tilanteita, jossa ministeri lupasi kuunnella viisi minuutta – ajan, kun hän siirtyi eduskunnassa huoneesta toiseen. Siinä sitä tarvittiin tosi tiivistetty ja kirkas puheenvuoro ja odottelua kokoushuoneen ulkopuolella.

Varhaiskasvatuksen hallinnon ja kehittämisen siirtäminen opetustoimeen alaisuuteen vei 15 vuotta. Tulimme muita Pohjoismaita perässä.

Kolmas pitkän taistelun tulos oli päivähoitolain muuttaminen varhaiskasvatuslaiksi. Lastentarhanopettajaliitto oli mukana sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä, joka vuonna 1999 totesi, että vuoden 1973 päivähoitolaki tulee pikaisesti muuttaa lakiteknisesti sekä sisällöllisesti varhaiskasvatuslaiksi. Samat sanat olivat yli sadan kansanedustajan allekirjoittamassa aloitteessa vuonna 2001. Pikaisesti tarkoitti lopulta 18 vuotta. Varhaiskasvatuslaki tuli voimaan syksyllä 2018, ja jäi edelleen keskeneräiseksi. Viidentoista vuoden aikana oli joko tärkeämpiä asioita tai ehkä tässä maassa ei vaan onnistuttu saamaan yhteistä näkemystä, mitä se varhaiskasvatus oikein on.

Neljäs pitkän vaikuttamisen tulos on esiopetus. Ehkä ei ole suomalaiselle kasvatus -ja koulutuspolitiikalle kunniaksi, että ratkaisu kuusivuotiaiden maksuttoman esiopetuksen toteutumisesta vaati harkintaa yli 40 vuotta ennen kuin se vuoden 2000-luvun alussa toteutettiin ja tuli kaikkien lasten oikeudeksi. Esiopetus kokeilut alkoivat Lahdessa 1960-luvulla, mutta toisaalta esiopetus oli jo kansakoulumme isän Uno Gygnauksen työagendalla.

Eduskuntavaalien jälkeen tulevan hallituksen listalla on mitä todennäköisemmin 5-vuotiaiden lasten esiopetuksen toteuttaminen. Kun seuraa poliittisten päättäjien keskustelua, ei vielä ole selkeää, mistä puhutaan, kun puhutaan 5-vuotiaiden lasten esiopetuksesta. Keskustelussa vilisevät termit esiopetus, maksuton varhaiskasvatus, maksuton päivähoito. Toivotaan, että päättäjät tällä kierroksella pääsevät ratkaisuun, joka vahvistaa kasvatus-ja koulutusjärjestelmää tasa-arvoisesti jokaisessa maamme kolkassa. Toivotaan, että ratkaisu 5-vuotiaiden lasten esiopetuksesta yhtenäistää esiopetuksen ja perusopetuksen jatkumoa ja joustavuutta. Toivotaan, että päätökset ja toimeenpano tapahtuvat nopeasti.

Vuonna 1973 voimaan tullut päivähoitolaki muutti päivähoidon kentän varsin merkittävästi. Päiväkoteja tuli vuosittain valtava määrä lisää ja lastentarhanopettajia koulutettiin runsaasti. Pedagogiset puolipäivälastentarhat muuttuivat päiväkodeiksi. Lastentarhanopettajaliiton sadan vuoden historiassa kummittelee 1970-luku ja silloin tehdyt työmarkkinaratkaisut. Jälkiviisautta on ollut ja on yhä paljon. Noihin vuosiin sopii ehkä sanonta – tappio on orpo, voitolla on monta isää.

Lastentarhanopettajien piti myös muuttua lastentarhatyön kehittäjistä ja lastentarha-aatteen eteenpäin viejistä todellisiksi ammattijärjestöaktiiveiksi, oman ammattikunnan etujen ja työolosuhteiden ajajiksi. Enää ei riittänyt pöytäkirjoihin mukava kuvaus kahvikesteistä, vaan tarvittiin toimintaa, kukkarokulkuetta, lakkoja, mielenosoituksia, neuvotteluja ja vahvaa vaikuttamistyötä.

Vuoden 1973 päivähoitolain valmistelun ja säätämisen yhteydessä kävi ilmi, että lastentarhanopettajat eivät heti olleet innoissaan pedagogisten lastentarhojen muuttumisesta kokopäivähoitoa tarjoaviksi päiväkodeiksi. Opettajat jopa esittivät, että perheille, jotka eivät käytä kokopäiväistä päiväkoti palvelua tulisi tarjota äidinpalkka.

Tuolloin oli esillä myös lastentarhanopettajanimikkeen hävittämispyrkimyksiä. Esillä oli muuttaa koko päiväkotien henkilöstönimikkeet yhdeksi nimikkeeksi: lähi- tai varhaiskasvattajiksi. Varhaiskasvattaja nimikkeeseen on nykyisinkin mieltyneet lähinnä tiedotusvälineet. Väittävät sen olevan yksinkertaista, vaikka nimenomaan lapsiperheiden oikeuden kannalta, on tärkeää mainita, ketä päiväkodissa työskentelee ja mistä kukin vastaa. Ammattinimikkeitä ja koulutustaustaa ei tule piilottaa, vaan tuoda selkeästi esille.

Lastentarhanopettajat haluavat myös selkeästi puolustaa opettajuutta ja opettajan professiota. Laadukas varhaiskasvatus ei ole vain sopiva määrä käsiä päiväkodin arjessa.

Opettajuus ja opettajien professio ja sen kehittäminen ovat vahva osa Lastentarhanopettajaliiton sadan vuoden historiaa. Intomielellä on kehitetty varhaiskasvatusta ja omaa osaamista.

Lastentarhanopettajaliiton historian sadasta vuodesta, 30 vuotta on yhteistä historiaa OAJ:n Opetusalan Ammattijärjestön kanssa.

Päätös liittymisestä OAJ:n tehtiin ajalla, jolloin keskusjärjestö Akavassa oli liikehdintää. Tavoitteena oli koota jäsenryhmät suuremmaksi kokonaisuudeksi ja näin vahvistaa työmarkkinavoimaa. Lastentarhanopettajille päätös ei ollut helppo. Päätöksessä oli kyse vahvoista tunteista. Tässä juhlakirjassa on kertomuksia, että kyseinen päätös OAJ:n liittymisestä tehtiin liian myöhään, liian aikaisin tai sitä ei olisi pitänyt ehkä tehdä lainkaan.

Emme tiedä, miten Lastentarhanopettajaliitto olisi selvinnyt mm.1990-luvun talouslaman, esiopetuksen kysymyksistä, lastentarhanopettajakoulutuksen vakinaistamisesta yliopistoon tai varhaiskasvatuksen hallinnon alan siirrosta, ilman yhtenäisen opettajaliikkeen tunnuksia ja kylttiä ja vaikuttamista. Tätä pohtiessa on hyvä muistaa, että pohjoismaissa, Tanskaa lukuun ottamatta, opettajat ovat kasaantuneet yhteiseen järjestöön ja hakeneet näin joukkovoimaa.

Tiikerille ei voi puhua, kun pää on suussa.

Ammattijärjestön on pystyttävä nopeisiin päätöksiin, ennakoitava ja pidettävä tavoitteet kirkkaana. On uskallettava ottaa myös riskejä. On vaikutettava ja toimittava ennen kuin pää on tiikerin suussa.

Tässä Intomielellä – Lastentarhanopettajaliitto sata vuotta-kirjassa on keskitytty teemoihin, joita LTOL on ajanut ja joiden parissa työskennellyt jo sata vuotta. Ovatko teemat samoja viiden-kymmenen vuoden päästä? Tämä kaikki riippuu osittain teistä hyvät varhaiskasvatuksen opettajat, lastentarhanopettajat ja alan vaikuttajat. Siitä miten hyvin Te onnistutte, työssänne, verkostojen ja oikeiden yhteistyökumppaneiden hankinnassa.

Jos tekee hyvää, ei jaksa tehdä parasta. Tehkäämme siis yhdessä parasta lastentarhatyön, varhaiskasvatuksen laadun, koulutusjärjestelmän, lasten aseman ja tasa-arvon, opettajan aseman parantamiseksi ja ammattijärjestömme hyväksi.

YK:n Lasten oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Lapsilla on oikeus mm laadukkaaseen koulutukseen ja hyvään ja laadukkaaseen kasvuympäristöön. Lapsilla on oikeus pedagogiseen varhaiskasvatukseen.

Ritva Semi

Varhaiskasvatuksen asiantuntija

Tapahtumat

Tapahtuma | 25.4.2019

LTOL:n hallituksen kokous

Tapahtuma | 26.4.2019

LTOL:n valtuuston kevätkokous

Yhdistyksemme