Thursday, March 11, 2010
SuomeksiPå svenskaIn english
SisäänkirjausSisäänkirjaus

Päiväkodin johtajuus huojuu
Viime vuosien muutokset päiväkotien johtajuusjärjestelyissä vaarantavat Lastentarhanopettajaliiton
mielestä varhaiskasvatuksen laadun, lasten arjen turvallisen sujumisen ja työntekijöiden jaksamisen.
Yhä useammalta päiväkodilta puuttuu oma johtaja, kun toisistaan pitkienkin välimatkojen päässä
olevia päiväkoteja on yhdistetty hallinnollisesti toisiinsa.
Kunnissa on parhaillaan tekeillä lukuisia johtajuusjärjestelyiden muutoksia. Valitettavan usein
muutokset eivät turvaa laadukasta johtamista. Johtajuudesta on yhä useammin tullut päätoiminen
tehtävä, mikä on hyvä kehityssuunta. Kunnat eri puolilla maata ovat kuitenkin muodostaneet niin
suuria päivähoitoyksiköitä, että johtajan tehtäväkenttä ja työtaakka on kohtuuttoman suuri. Useat
päiväkodit ja muut varhaiskasvatuspalvelujen muodot ovat nykyisin yhden johtajan etävastuulla.
Päiväkotien johtajuudesta ei ole valtakunnallista säätelyä päinvastoin kuin esimerkiksi peruskoulujen
johtamisesta. Kuitenkin päiväkodinjohtajat ovat lain mukaan muun muassa vastuussa lasten
turvallisuudesta joka hetki lasten päiväkotipäivän ajan.
Tiedot päiväkodinjohtajien työn muuttumisesta selviävät Lastentarhanopettajaliiton tekemästä
tutkimuksesta, johon vastasi 733 johtajaa. Tutkimuksen vastausprosentti oli lähes 60 %.
Vastaajat olivat 152 kunnasta.

Aika ei riitä perustehtävään 
Johtajien työmäärän suuruus ja työtehtävien erittäin suuri kirjo johtavat siihen, ettei johtajien aika
riitä perustehtävään, päiväkodin kasvatustoiminnan johtamiseen. Kaksi kolmesta tutkimukseen
vastanneesta on sitä mieltä, että kasvatus- ja opetustoiminnan johtamiseen on huonosti aikaa.
Vaatimukset myös uuvuttavat johtajia ja kaksi kolmasosaa heistä pitää työmääräänsä liian tai
kohtuuttoman suurena.
Johtajista 82,5 % on sitä mieltä, että jokaisella päiväkodilla tulee olla oma johtaja. Lastentarhanopettajista
90 % on samaa mieltä.
Lähes joka toisella päiväkodinjohtajalla on yli 20 alaista. Usean päiväkodin tai päivähoidon
toimintamuodon johtamisesta sekä lasten varhaiskasvatuksen ja mm. turvallisuuden takaamisen
vastuusta päiväkodinjohtaja saa keskimäärin 2513 euron suuruista palkkaa.

Johtajakin palkkakuopassa
Palkkauksessa johtaja jää yhä alle kaikkien suomalaisten palkansaajien keskipalkan.
Akavalaisen palkansaajan keskipalkasta päiväkodinjohtaja jää 1200 euroa jälkeen.
Lastentarhanopettajaliitto tutki johtajuuden muuttumista keväällä 2007. Tutkimuksesta tehty
julkaisu on nimeltään Päiväkodin johtajuus huojuu.

  Päiväkodin johtajuus huojuu