Ajankohtaista

Laadukas pedagoginen päiväkotipäivä - ei lista rutiineja

Olin tällä viikolla tilaisuudessa, jossa ihmisoikeuksien ja lasten oikeuksien parissa työskentelevä YK:n korkea virkamies sanoi minulle tavatessamme, että opettajan ammatti on jalo ammatti - Noble profession. Lause oli täynnä arvostusta opettajan koulutusta, ammattia ja työtä kohtaan. Opettajat tekevät työssään maailmaa paremmaksi edesauttamalla ja tukemalla jokaisen lapsen oppimista kasvua ja kehitystä. Maailma tarvitsee lisää opettajia
Tällä viikolla luin myös pöyristyttävän jutun. Järjestölehti Motiivissa arvioidaan tulevan varhaiskasvatuslain vaikutuksia. Jutussa todetaan erään haastateltavan sanomana ”että kuinkahan kauan teoreettisen koulutuksen saaneet varhaiskasvatuksen kandidaatit viihtyvät päiväkodin arjessa - se kun sisältää paljon päivästä toiseen samanlaisina toistuvia rutiineja kuten pukemista, riisumista ja ruokailuja ja vessassa käyntejä.”
 
Tämä edellä mainittu toteamus on hurja väite. Minulle jäi tunne, että puhujalta on jäänyt huomaamatta varhaiskasvatuslakiin kirjatut varhaiskasvatuksen tavoitteet. Lakisääteiset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ovat näköjään myös jääneet laatikon pohjalle, lukematta ja sisäistämättä. Toisaalta jo 1980-luvulla varhaiskasvatuksen tavoitteet
”mökkikirjassa” olivat niin vaativia, että kenenkään tänään päiväkodissa työskentelevän ei pitäisi voida ajatella, että lapsen päivä päiväkodissa on täynnä rutiineja. Päiväkodissa lapsen päivä on täynnä oppimisen ja kokemisen hetkiä. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus pedagogiseen toimintapäivään päiväkodissa. Päivän on oltava täynnä iloisia hetkeä, oppimisen kokemuksia, taitojen kertymistä.
 
Päiväkodin toiminnan on lain mukaan oltava suunnitelmallista ja tavoitteellista joka päivä. Päivä ei täyty rutiineista, vaan aivan kuten varhaiskasvatussuunnitelman perusteet toteavat, päiväkodissa jokainen tekeminen ja toiminta on pedagogisesti perusteltava.
 
Tulevan varhaiskasvatuslain tavoitteena on nostaa varhaiskasvatuksen laatua henkilöstön koulutustasoa nostamalla. Tähän on todella tarvetta. Viimeistään tuo sitaatti em. järjestölehdestä sen vahvistaa. On täysin perusteltua palata 1970-1990 -lukujen käytäntöön, että päiväkodin hoito- ja kasvatushenkilöstöstä suurin osa on opettajakoulutuksen saaneita.
 
Varhaiskasvatus siirtyi osaksi kasvatus- ja koulutusjärjestelmää vuoden 2013 alusta. Opetushallitus on varhaiskasvatuksen kehittämisvirasto. Nyt valmistelussa oleva varhaiskasvatuslaki irrottaa varhaiskasvatuksen lopullisesti sosiaalipalveluista mm. muuttamalla salassapito ym. tietosuojakäytäntöjä.  Varhaiskasvatus ei siis ole päivähoitoa, ei liuta temppuja tai rutiineja, joita päivän aikana tehdään.
 
Varhaiskasvatuksessa olevan lapsen päivä täytyy tekemisestä ja toiminnasta, joka tukee lapsen oppimista ja antaa lapselle taitoja ja innostaa lapsen oppimista, antaa lapselle oivan tilaisuuden harjoitella erilaisia taitoja ikäistensä kanssa.
 
Jokaisen lapsen isän ja äidin pitäisi saada tietää, mitä päiväkodissa on tehty ja opittu. Päiväkodin päivä ei saa täyttyä puuhastelusta ilman tavoitteita. Uskon, että suurimmassa osassa maamme päiväkodeista tilanne onkin hyvä. On kuitenkin ehkä syytä kirkastaa sitä kertomusta, minkä lapsen vanhemmat tai muut huoltajat saavat lapsen päivästä. Kertokaamme lasten vanhemmille mikä oli musiikin, kuvataiteiden, retkien, askartelun kirjallisuuden ja liikunnan tarkoitus - mitä opittiin.
 
LTOL:n julkaisemassa lasten suusta -kirjassa Maailman viljelijät lapsi toteaa oivasti myrkkysienileikin jälkeen: Mitäs tästä pitäisi oppia? Tässä on oikeaa asennetta ja meille hyvä muistutus.
 
Nyt lomalle ja sitten kestojoutilaaksi. Tätä on odotettu, mainitsi joku minulle Twitterissä.  No jaa? Varhaiskasvatusta en jätä!
Ritva Semi